Kati Kallio valmistui fysioterapeutiksi 1999, jonka jälkeen hän erikoistui eläinfysioterapiaan. 2005 Kati valmistui terveystieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta, jossa hän fysioterapian opintojen ohella opiskeli liikuntafysiologiaa, liikuntalääketiedettä sekä biomekaniikkaa.
Tällä hetkellä hän hoitaa fysioterapeuttina sekä ihmisiä, että eläimiä. Eläinpotilaista koirat muodostavat suurimman osan asiakaskunnasta.
Kotona Katilla on kolme sileäkarvaista noutajaa, joiden kanssa metsästetään,käydään kokeissa ja jonkin verran myös näyttelyissä.
Eläinfysioterapiaa tarvitaan esimerkiksi seuraavissa:
- työ- ja harrastuskoirien lihashuolto
- rasitusvammat ja muut vauriot lihaksissa, nivelissä ja jänteissä
- tapaturmat
- erilaisten kirurgisten toimenpiteiden jatkokuntoutus, mm. polven
ristisideleikkaukset, reisiluunpäänpoistoleikkaukset,
selkäleikkaukset
- murtumapotilaiden kuntoutus
- rakenteelliset heikkoudet
- ikääntyminen ja sen mukanaan tuomat ongelmat
- neurologiset sairaudet
Onnistunut ja tuloksekas eläinfysioterapia on tiivistä yhteistyötä eläinlääkärin, terapeutin ja lemmikin omistajan välillä. Useimpien nivelleikkaustemme hintaan sisältyy yksi eläinfysioterapeutin opastus- ja kuntoutuksen
kartoituskäynti.